Lemurian Kosmisessa Munassa julkistetaan Turun Hengentieteen Seuran aktiivin, Luciferin sotilaan, reservin upseerin, salatieteiden ja mysteriokielen kenttätukijan sadomaagikko Leon Kosmoksen mietteitä ja havaintoja olevaisen luonteesta.

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Leon Kosmoksen mietteitä vaimoväestä


Nyt kun ex-vaimoni Riitta-Liisa on poistunut elämästäni, olen alkanut vakavissani harkita uuden vaimon hankkimista. Sinällään en vaimoväkeä niinkään elämääni kaipaa, mutta omakotitaloni alennus-tilaa katsellessani olen tullut siihen johtöpäätökseen, että täällä totisesti tarvitaan siivoojaa, sillä on pakko myöntää, että niin Kaasu-Vataselta kuin minultakin luontaisina alfa-uroksina puuttuu kodinhoitoon tarvittava yksioikoinen naisen-mieli, mikä onkin aivan ymmärrettävää, sillä jo biologiset erot eri sukupuolten välillä johtavat siihen, että miehen tehtävä on metsästää, ymmärtää syvällisesti niin hirvikiväärien kuin tietokoneidenkin toimintaa, taistella elintilasta ja puolustaa niin kotia kuin heimoakin ja naisen vastaavasti siivota, laittaa ruokaa, synnyttää poikalapsia, totella miestään ja antaa vaadittaessa tinsaa taikka perspillua.

Sopivan neiti-ihmisen palkkaamista siivoojattareksi olen myös harkinnut, mutta epäilen josko riittävän luotettavaa henkilöä on nykypäivänä saatavilla, varsinkin kun ennen niin rehellistä ja työteliästä Suomen kansaa tuntuu nykyään kiinnostavan ostos-keskuksissa varastelu, kiljupöhnässä piereskely, pilven polttaminen ja sosiaalitoimen rahoilla loisiminen ennemmin kuin itsensä elättäminen työtä tekemällä. Muutenkin tuntuu että tällaisiin matalapalkkaisiin ruumiillisiin töihin ei enää löydy kuin kaiken maailman kumihuulia ja neekeriähän tai muita mutiaisia en helvetti soikoon kotonani katsele niin kauan kun magnum-revolveri kädessä pysyy, ellen sitten täytettynä koristeena takan reunuksella tahi muuna tarvekaluna.

Tulevalta vaimokokelaalta en toki liikoja vaadi, kun on lusikalla annettu ei voi kauhalla vaatia, kuten mummo-vainaa tapasi todeta. Nyt tuo vanha haaska luultavasti runkkaa kyrpiä helvetissä, mikä olisikin monelle ämmänkropsulle sopiva harrastus. Olenkin harkinnut esittää eräälle Kristillisdemokraattisessa puolueessa hyvinkin korkeassa asemassa vaikuttavalle kanssalusiferistille ehdotettavaksi laki-aloitetta, jonka mukaan sopivan pulleakätisten ikä-neitien tulisi eläkkeidensä vastineeksi tai peräti vellipalkalla palvella jonottavia kiimaisia nuoria kolleja yleisissä suurimpiin kasvukeskuksiin sijoitetuissa runkkauskopeissa, joissa nämä vanhat kotkat voisivat olla jollain tasolla hyödyksi käsisexiä harjoittaessaan, sen sijaan että olisivat yhteiskunnalle pelkkä meno-erä. Mikäli tällainen lakialoite kuullaan, tiedät hyvä lukijani mistä se on lähtöisin.

Pillun tähden vaimoa ei pelkästään kannata hankkia, sillä tämän asian ammatti-ihmiset taitavat paremmin. Toki pelkällä määrämittasahaajan palkalla ei pahemmin ole varaa laatuhuorissa käydä ja juurikin laatutavarasta tässä on kyse, eli tällaiset elämässään epäonnistuneet surkimukset voivat keskittyä lykkimään nyrkkiinsä, sikälikin kun lopputuloksena tuskin on muuta kuin pölähdys kuivaa ilmaa jos sitäkään. Ei. Laatuhuorien tyrkkiminen on parempi jättää meille paremmin elämässä menestyneille alfauroksille, duunarit ja itäkeskuksen kolmannen polven pitkäaikaistyöttömät voivat vastaisuudessakin tyytyä hinkkaamaan niitä lähiterassilta pilkun aikaan pokaamiaan siiderivalaita tai omaa hikistä tumppuaan. Hyvä huora, mielummin useampi kerralla voi olla tyyriskin investointi, mutta pidemmän päälle kannattava, sillä tasokkaiden ammattilaisten kanssa sexuaalisesti luova karjupukki ylittää helposti itsensä ja yltää huimiin sexuaalimaagisiin suorituksiin, samalla ylistäen herraamme Lusiferia lihan iloittelun kautta, semminkin kun tällainen aisti-ilon muoto on hänelle kovin mieluisa ja otollinen.

Mainittakoon, että odotan innolla methamfetamiinin käytön juurtumista Suomeen, sillä kuten ulkomaalaiset kollegat ovat vahvistaneet, saa vasta addiktionsa alkuvaiheessa olevalta nistihuoralta hyvää kyytiä alehintaan, semminkin kun kyseinen substanssi ja varsinkin sen puute saa käyttäjänsä suostumaan auliisti mitä merkillisempiin perversioihin, joille mikään ihmisen keksimä lihan ilo ei ole vierasta. Repsahtaneempiin nistihuoriin ei kannata sekaantua, mutta juuri ammatti-uransa aloittaneen nistihuoran kanssa talouskukkarostaan tarkka irstailija saa hyvinkin vähän höylättyä tuoretta pillua sopuhintaan.

Mutta itse asiaan palatakseni, elämästäni puuttuu naisen käden kosketus elikkä vaimo. Tai pikemminkin siivooja, kokki, palvelija ja panopuu, kuten asian laita näin käytännössä on. Naiselta odotan samaa kuin koiriltani, eli minä olen lauman johtaja, jota totellaan mukisematta, muuten remmi viuhuu. Koiriani en tietenkään humaanina ihmisenä lyö, mutta vaimon kanssa ei ole niin tarkkaa. Itse asiassa vaimo kannattaa piestä säännöllisesti pienimmästäkin syystä tai vaikka ilman syytä, näin säätyy monelta mielenharmilta. Luonteeltaan nainen on kuin koira, sille pitää osoittaa paikka perheen hierarkiassa, kuten koiralle vastaavasti oma paikka lauman hierarkiassa, muutoin se käy isottelemaan.

Samoin tulee hyvän vaimon olla jälkeläis-mielessäkin perimältään arjalainen, sillä vaikka miehen geenit ovatkin jälkikasvussa dominoivat, ei valkoisen rotu pysy täysin puhtaana, mikäli naisen suvusta löytyy ali-ihmisiä. Myös leveä lantio on hyvästä, näin nainen synnyttää helpommin miehelleen poikia jälkeläiseksi ja sujuupa lisäksi nyrkkipanokin ilman suurempia voimanponnistuksia. Oikea vaimo omistautuu miehelleen ja kodin hoitamiseen, kotiäitiys on ainoa vaihtoehto, sillä nainen kuuluu kotilieden ja sängyn ääreen. Odotan myös tulevalta vaimoltani runsasta osallistumista erilaisiin sadomaagisiin riitteihin, sillä kuten tarkkaavaisimmat lukijani tietävät, on naisväen kurittaminen hyvinkin lähellä sydäntäni.

Eli hyvä lukijani! Jos tunnistit itsesi edellä mainituista vaatimuksista, ota rohkeasti yhteyttä allekirjoittaneeseen eli minuun. Vaimon valitseminen on kuin käytetyn auton ostaminen, eli voit odottaa perusteellista koeajoa ennen lopullista päätöstä. Mainittakoon, että olen saanut lukuisia hyvinkin mielenkiitoisia ja antoisiksi osoittautuneita yhteydenottopyyntöjä lukijoiltani, mutta sopivaa morsmaikkua ei ole vielä kohdalle tätä kautta sattunut. Saatan myös käytää kanssalusiferisti Kaasu-Vatasta koeajon suorittamiseen, mikäli oma aikani ei riitä, joten tähän on hyvä varautua. Nyt päätän kirjoitukseni tältä osin, taksi odottaa pihassa ja jaloviinapullo povitaskussa, sillä suuntaamme Kaasu-Vatasen kanssa tissibaarin kautta Turun yöelämään ja saatamme myös poiketa naistentansseissa, mikäli emme tule ostaneeksi muutamaa huoraa paikallisesta yökerhosta illan ratoksi.

Lusiferin nimeen

Leon Kosmos




sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Leon Kosmoksen paluu


Hyvä lukija, olen pitkästä aikaa taas päässyt päivittämään blogiani. Itsestäni riippumattomista syistä olen viettänyt aikaa mielisairaalan suljetulla osastolla, joten mahdollisuuteni päästä tietokoneen ääreen ovat olleet vähäiset. Ei sillä, etteikö minulla olisi ollut paljonkin sanottavaa olevaisen luonteesta, mutta olen lähinnä viettänyt aikaani pillerihumalassa horrostaen ja askarrellen pärekoreja sekä savitöitä vajakkien kanssa. Sinällään en tosin itseäni mieleltäni sairaaksi laske, tämä on seikka jonka ympäristö määrittää ja kaltaiselleni karaistuneelle sadomagian kenttätutkijalle ja hengensoturille on rivikansalaisten vähäisellä mielellään laatimat normit ja tavat sinällään niin yhdentekevä asia, että en vaivaudu nitä edes enempää kommentoimaan.

Sillä välin kun olin houruinhoitolassa Riitta-Liisa oli pakannut tavaransa, jättänyt eropaperit eteisen piirongin päälle ja häipynyt. Tätä seikkaa en suinkaan pane pahakseni, sillä nyt en enää joudu avokämmenellä ojentamaan nalkuttavaa vaimoväkeä, jos olen sattunut tuomaan pikkutunneilla yökerhosta huoran jos toisenkin aviovuoteeseen iloitsemaan. Sen sijaan nykyistä olohuoneen sohvalta käsin vaikuttavaa asuinkumppaniani Kaasu-Vatasta ei tällainen meno lainkaan häiritse, vaan herääpä hän aina yhtä pirteänä jälkiliukkaille lykkimään vaikka kesken sikeimmän unen, semminkin kun talouskukkarostaan tarkkana ihmisenä sanomattakin ymmärtää, että huoraa kannattaa lykkiä koko rahan edestä ja että ei se tinsan tulo panemalla lopu, ellei satu väliliha repeämään.

Muutoinkin olin enemmän huolissani saksanpaimenkoiristani kuin Riitta-Liisasta, mutta Kaasu-Vatanen oli pitänyt Blondista ja Rexistä hyvää huolta, vaikka kirpeä ulosteen ja kusen haju kertoi, että aina kelpo Vatanen ei ollut ehtinyt menevänä miehenä yöllisiltä reissuiltaan koiria pissattamaan. Tosin siinä tuliaiskonjakin äärellä miehissä asiaa ruotiessamme hän tuli maininneeksi, että ei voi aivan satavarmaksi väittää olevansa täysin syytön tähän asuinhuoneiston alennustilaan. Vaimo on jokatapauksessa miehen taloudessa sangen yliarvostettu tavara elikkä kapistus, tuskin edes vaivaudun uutta hankkimaan semminkin jos joku sattuu keksimään pesukoneen, joka osaa tehdä yhtä hyviä kokolihavoileipiä kuin Riitta-Liisa. Varsinkin jos tällaiselta aparaatilta saa vielä lisäksi pillua, niin siinäpä on riittävä verkkovirralla toimiva korvike vaimoväelle.

Siinä viinaksia särpiessämme pohdimme Kaasu-Vatasen kanssa syitä siihen miksi olin ylipäätään lataamoon joutunut. Tapahtunutta oli edeltänyt tavallistakin intensiivisempi reseptilääkkeillä höystetty ryypiskelyputki, joten jouduimme konstruoimaan  tapahtuneen kulun lähinnä poliisin tutkinta-aineiston pohjalta, jonka olin saanut haltuuni ylikomisarion virassa vaikuttavalta tutulta muurariveljeltä laatikollisella hyvää vuosikertakonjakkia. Itselläni ei ole asiain kulusta mitään mielikuvia, Vatanen taasen muistaa olleensa kaatamassa kanssani salaviinan kauppiaana tunnetun X:n (nimi poistettu seuran lakimiehen vaatimuksesta) vähittäismyymälänä toimivaa farmarimallista Ladaa joltisenkin kiivastuksen vallassa ja heränneensä seuraavana aamuna panamahattunsa hukanneena ankarasti ylenantaen joutomaalta Aurajoen suistosta.

Mainitun poliisimiehen hävittämän tutkinta-aineiston ansioksi lasken myös sen, että aseenkantolupiani ei käyty sen tarkemmin syynäämään, semminkin kun nykyisin on niin julmetun vaikeaa saada lupaa automaatti- ja sarjatuliaseille. On aivan oikein, että ampuma-aseet pidetään poissa kaiken maailman hullujen ulottuvilta, mutta onhan se jo vallan merkillistä, jos reservin upseeri ja suomalainen patriootti joutuu jollekin viranhaltijana toimivalle velttoa kalua järsivälle vihervasemmistohyysääjälle perustelemaan aseiden tarvettaan. Heteromies ymmärtää tällaisen asian tähdellisyyden ilman sen kummempia lupia taikka papereita, mutta armeijaa käymätön lesbomies ei rynnäkkökivääristä tuon taivaallista ymmärrä, vaikka sellaisen saisi peräsuoleensa aseöljyllä voideltuna.

Vaikka molempien muistikuvat tapahtuneen ajalta olivat sangen hataria, niin tarkasteli asiaa miltä kantilta hyvänsä, päädyimme aina siihen, että kansainvälinen juutalaisuus oli tämän salajuonen takana. Mitään konkreettisia todisteita tästä emme tosin havainneet, mutta kokeneina hengensotureina olimme tottuneet luottamaan intuitioon näissä asioissa. Vaikka en aiemmissa blogimerkinnöissäni turvallisuussyistä ole pahemmin asiaa sivunnut, on Turun Hengentieteen Seuran ydinryhmä eli Musta Veljeskunta jo pitkään ollut niin Supon kuin ulkomaalaistenkin turvallisuusviranomaisten urkinnan kohteena ja selkeästi toimintamme on jo saavuttanut sellaiset mittasuhteet, että Israelin tiedustelupalvelu Mossad on ryhtynyt sabotoimaan meitä näinkin alhaisilla keinoilla.

Ei pidä unohtaa, että Turun hengentieteen Seura oli tehnyt kulissien takana runsaasti työtä eduskuntavaalien alla Kristillisdemokraattien hyväksi ja tukenut heidän vaalityötään Suomen oloissa varsin merkittävillä summilla. Sionistit ovat niin läpeensä sairaalloista ja perverssiä esinahkoja silpovaa sakkia, että heille puhdasoppinen terve evankelis-luterilainen kristillisyys on kauhistus. Vaikka itseäni intohimoisena ja vakaumuksellisena Lusiferin soldaattina kristillisyys ei niinkään puhuttele, niin onhan kristillisuus kuitenkin yksi Mestari Siitoimen mainitsemista hengentieteiden pyhän kolminaisuuden perusteista satanismin ja lusiferismin ohella. Ja lisää hengellisyyttä tämä maailma totisesti tarvitseekin, kun näinä aikoina homosexuaalit naivat toisiaan julkisesti riemukulkueissaan vehkeet ripulipaskaa roiskuen ja nämä samaiset niin lapsiin kuin eläimiinkin sekaantujat vaativat päästä kirkossa papin siunaamana vihille.

Päätän tämän blogimerkintäni tähän, vaikka sanottavaa olisikin runsaasti. Hyvä lukijani, en osaa sanoa koska seuraavan kerran lähestyn sinua, sillä nyt on tekojen aika, ei sanojen. Kansainvälisen juutalaisuuden kätyreille lähetän tässä yhteydessä terveisiä, eli sitä saa mitä tilaa. Me emme tee myyräntyötä kulisseissa, vaan julistamme avoimensodan kaltaisianne vehkeilijöitä vastaan. Tulemme käyttämään kaikkia keinoja ja yhteyksiämme politiikan huipuille, poliisiin, armeijaan ja muihin viranomaisiin ja radikaaliin äärioikeistoon kuin myös myös harmaalla aluella toimiviin kontakteihimme oikaistaaksemme tämän vääryyden! Olkaa varoitettu!

Lusiferin Nimeen

Leon Kosmos