Lemurian Kosmisessa Munassa julkistetaan Turun Hengentieteen Seuran aktiivin, Luciferin sotilaan, reservin upseerin, salatieteiden ja mysteriokielen kenttätukijan sadomaagikko Leon Kosmoksen mietteitä ja havaintoja olevaisen luonteesta.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Turun Hengentieteen Seuran uusi tuleminen

Turun Hengentieteen Seura perustettiin uudelleen joulukuussa 2010 Suomen Turussa. Taivaankappaleiden konjuktio teki mahdolliseksi olevaisen rajan taa siirtyneen Mestari Pekka Siitoimen puhutella astraalitasolla hengessä vahvoja ja oikeamielisiä Lusiferin sotilaita, jotka täten tulevat jatkamaan täällä ajassa Mestari Siitoimen kesken jäänyttä työtä.

Vielä koettaa Prometheusaika, jolloin ihmiskunta tulee päästämään irti piilevät henkiset voimavaransa ja vapauttaa arkkienkeli Lusiferin, kointähden pojan ja valon tuojan valtavat voimavarat itsessään. Kun uusi aika koittaa, se polttaa liekin lailla tuhkaksi vanhan rappeutuneen maailman. Vanhan maailman tuhkasta nousee Feeniks-linnun lailla uusi uljas ihmiskunta, joka Mestari Siitoimen viitoittamaa astraalipolkua tähtikarttanaan käyttäen tulee nousemaan tähtiin ja tähtien taaksekin, ottaen lopultakin sille kuuluvan paikan galaktisen hierarkian johtajana.

Turun Hengentieteen Suurlooshi eli Deus Looshi käsittää kolme sille alaista Looshia, eli Jeesuksen Kristuksen, Saatanan ja Luciferin Looshit. Niille, jotka tuntevat kutsumuksen liittyä mukaan Turun Hengentieteen Seuran alati kasvaviin hengensoturien joukkoihin taistelemaan eturintamaan ihmiskunnan tulevan uuden kukoistuksen puolesta, kehoitan ottamaan yhteyttä seuran nekromantiaan eli ruumiiden henkiin nostatukseen vihkiytyneeseen kryptokultisti B.S. Mülleriin:



Ohessa on lainaus Mestari Siitoimen okkulttisesta mestariteoksesta Musta Magia. Tämä lainaus on omiaan selventämään myös Turun Hengentieteen Seuran looshijärjestelmää, sillä jos kokelas valitsee itseään vastaa, hän myös valitsee Lusiferia vastaan ja seuraukset voivat olla hirvittäviä. Perehtykää tarkoin mestari Siitoimen oppeihin, tutkikaa myös sydäntänne ja sisintänne, niin löydätte itsellenne otollisen polun:

”Kristus-Jeesus: Tukee lähimmäisenrakkautta, inhimillisyyttä, rauhaa, onnea ja sopua, sekä kaikkia muita asioita, jotka liittyvät mainitsemiini kohtiin. Kristus antaa voimaa niille ihmisille, jotka pyrkivät kaikesta sydämestään edistämään niitä asioita.

Lucifer: Pitää rakkautta turhanpäiväisenä tunteiluna ja kehityksen jarruna. Lucifer toivoo, että fyysisistä ihmisistä tulisi suuria persoonallisuuksia ja että ihmiset ratkaisisivat kaikki ongelmansa tekniikan ja aineellisen ylellisyyden avulla. Lucifer tukee häikäilemättömiä ihmisiä, jotka oman edun nimissä haluavat heikentää rakkauden sanoman levittämistä. Itsekkyydestä ja häikäilemättömyydestä ja raakuudesta Lucifer pitää ja kuka näin toimii, niin häntä Lucifer auttaa ja tukee kaikin tavoin.


Saatana: Vihaa rakkautta ja haluaa, että se korvataan ruumiillisilla himoilla ja eläimellisillä orgioilla. Kannattaa viinaa ja ylisexuaalisuutta ja yleensä aineellista nautintoa. On vihainen jos kohtaa siveitä ihmisiä. Antaa ihmiselle rahaa ja aineellista onnea, jos nämä lupaavat edistää alkoholismia, huumeita ja haureutta, sekä epäsopua ja kidutuksia. On iloinen, kun ihmiset valehtelevat ja kieroilevat.”

Haluan vielä painottaa, että salatieteiden ja mysterion polku on kulkijalleen raskas ja kivinen, kokelaan tulee huolella harkita onko hän kypsä ottamaan vastaan vihkimyksen ja ennen kaikkea mitä hänellä on annettavanaan taistelussa vanhan maailmankäsityksen oppeja vastaan.

Vakaumuksessaan ja voimassaan heikot saavat Lusiferin, Saatanan tai Jeesuksen suosiosta kilvoitellessaan sielulleen peruuttamatonta vahinkoa ja mittaamattomasti pahaa karmaa, jonka sovittamiseen kuluu lukemattomia sielullisia kiertoja. Vain oikeamielinen hengen soturi on kyllin vahva ja Lusiferille otollinen soldaatti.

Lusiferin Nimeen

Leon Kosmos

1 kommentti:

  1. Demon est Deus inversus,
    Christus verus Luciferi!

    666/777!

    VastaaPoista