Mietteitä valtakunnanjohtaja Pekka Siitoimesta

Hyvä lukijani! Aikaa on kulunut viimeisimmästä blogimerkinnästäni, mutta se ei tarkoita, ettenkö olisi harjoittanut ahkerasti salatieteitä ja sadomagiaa liike-toimien ohessa. Sitten viime kerran olen ollut putkassa, Tukholmassa, sammuneena jäisellä kynnöspellolla, ampumaradalla, panemassa huoraa kitalakeen, velkoja perimässä Kaasu-Vatasen kanssa, päivätansseissa, liikematkoilla ja lisäksi olen juonut erittäin paljon väki-viinaa, useimmiten yhdistettynä edellä mainittuihin aktiviteetteihin. Myös hengentieteen lastuja olen aina mieleen juolahtaessa kirjoittanut, mutta kunnon kumarassa tämä on osoittautunut sangen hankalaksi. Vaikka viina aiheuttaa ylen vilkasta ajatuksen juoksua ja huimia visioita, on sen käyttämisessä ajatustyön voimanlähteiksi myös huonot puolensa.

Siinä missä tietoisesti pyrkii painamaan yhtä kirjasinta, tulee helposti ankaran humalatilan vallitessa painaneeksi kolmea tai viittä, minkä johdosta teksti on vähintäänkin kryptistä seuraavana päivänä. Myöskin tietokoneen näppäimistölle vatsastani käsin oksentamani makkaraperunat tekevät näppäimistön sangen tahmeaksi ja sitä myöten sangen hankalaksi käyttää, vaikka useamman sata tikkiä Kaasu-Vatasen käsittelyn jäljiltä peräsuoleensa saanut Riitta-Liisa on parhaansa mukaan sitä yrittänyt puhdistaa. Mutta tästä minun ei pitänyt puhua, vaan kertoa näkemyksiäni Mustan Maagian Mestarista, valtakunnanjohtaja Pekka Siitoimesta.

Mestari Siitoimen eläessä olimme vähemmän tekemisissä, tapasin häntä harvakseltaan vuosikymmenien kuluessa, mutta välimme eivät olleet sinällään kovin läheiset. Tuin 70-luvulla taloudellisesti väliin merkittävilläkin summilla hänen poliittista ja salatieteellistä toimintaansa, varsinkin kun valtakunnanjohtaja Siitoimella oli käyttökelpoisia kontakteja kansainvälisten onnensoturien välittäjiin. Suhteemme oli siis enemmänkin liikesuhde kuin veljeyttä Lusiferissa, vaikka intohimoisia vasemman polun kulkijoita molemmat olimme ja kumpikin tahollamme vallan villittyjä irtopillun ja väki-viinan perään.

Myös hänen poliittisia visioitaan arvostin suuresti ja arvostan edelleen. Onhan moni kansan suussa kulunut mainio aforismi häneltä lähtöisin, kuten kuolematon sutkautus, joka nostattaa melkoisen naururemakan joka kerta reserviupseerien saunailloissa: "Turha on elää, turha on kuolla, turha on vanhojen naisten vittuja nuolla, koska todellinen mies on sotilas, juoppo ja pukki. Jokainen mies itkee, nuolee vitun ja vetää käteen, mutta harva sen tunnustaa. Mutta minä natsiupseerina tunnustan ne kaikki." Viimeksi itkin katsoessani elokuvaa Top Gun, joka ei saatana sentään ole homoraina, vaikka jotkut peräreiän ritarit kehtaavat niin väittääkin, vittua olen toki nuollut siinä missä muitakin ruumiin-aukkoja ja käteen vedän tässä samalla kirjoittaessani, mikä tuli näin todistettua.

Mestari Siitoin, kuten kuka hyvänsä suuri maagi, oli myös armoton showmies ja tarinaniskijä, kun taas itse en niinkään ole kaivannut julkisuutta hengen-toimilleni. Samoin hänen lähipiirinsä lukuun ottamatta tiettyjä Mustan Veljeskunnan jäseniä olivat vähintäänkin merkillistä väkeä. Karismaattinen johto-henkilö kerää helpostikin melkoisen joukon hengenlahjoiltaan heikkomielisiä hännystelijöitä ja muita avohoitopotilaita ympärilleen. Näin kävi myös Pekka Siitoimen tapauksessa. Suurin osa näistä latvakakkosista ei kelpaisi edes saippuaksi keitettäväksi, saati sitten vakavamieliseen hengentieteen tai politiikan harjoittamiseen.

Kahden kesken kuppia ottaessamme hän oli aivan eri ihminen kuin kansainvälisen juutalaisuuden omistaman media kätyrit yrittivät uskotella. Mieleeni on jäänyt hänestä hyvinkin empaattinen, sydämensivistynyt ja rakastettava kuva. Eniten kuitenkin arvosta valtakunnanjohtaja Siitoimessa sitä ominaisuutta, että hän normeista piittaamatta eli kuten oikean soturin kuuluukin, eikä välittänyt aikalaisten kauhistelusta. Muistutettakoon nuorempia lukijoita, että johtaja Siitoin oli avoimesti natsi ja okkultisti jo vuosikymmeniä sitten, jolloin yleinen asenne-ilmapiiri oli hyvinkin suvaitsematon. Ehkä parhaiten häntä kuvaa videopalvelu Youtubessa esitetty tribuuttivideo ”Pekka Siitoimen iltarukous”.

Mietteitä sotilaan olemuksesta

Havahduinpa illansuussa saksalaisen alppipornon ääreltä vaimoväen ulinaan. Akka parkui ja huusi kuin henkeä olisi viety, mutta kun ehdin paikalle apukeittiöön hirvikiväärillä aseistautuneena mielipahan alkuperää selvittämään, havaitsinkin vain tällä hetkellä sohvaltani käsin vaikuttavan kanssalusiferisti Kaasu-Vatasen lykkivän kyrvänvarsi verisenä pesukoneen päälle sidottua vaimoani takaapäin tuhkaluukkuun.

Olipa kelpo Kaasu-Vatanen käytännön miehenä säätänyt pesukoneen linkoukselle maximaalisen vibraation saavuttamiseksi ja varustautunut tähän perssilmän perusteelliseen venytykseen tähtäävään urakkaan kunnon eväin, sillä vieressään hänellä oli puoliksi juotu pullo yhden tähden jalo-viinaa ja paketillinen prinssinakkeja, joita hän ohimenneessään suuhun nakkaillessaan dippaili Riitta-Liisaan ristiselälle pursottamaan sinappihuntuun. Jätin siis Vatasen puurtamaan rauhassa ja vein koirat pihalle koirahäkkiin, sillä niitäkin tämä parkuna selkeästi häiritsi.

Vaikka mitenkään turhan tarkka en vaimoni tavarasta ole, ei se käytöstä kulu ja tikeillä on tähänkin asti pahimmista selvitty, niin moni muu olisi saanut mopata aivojaan kaakeleilta perseraiskauksesta verekseltään tavattaessa, mutta Kaasu-Vatanen saa puolestani huoleti nussia vaimoani ja muita narttuja, joita tapaan omaksi iloksi ja Lusiferin kunniaksi vinguttaa kellariini rakennetussa kidutus-sexiä varten sisustetussa tyrmässä, sillä onhan Kaasu-Vatanen veljeni ja kukapa ei jakaisi vaikka viimeistä ihokastaan veljensä kanssa, saati sitten jotakin yhdentekevää ämmänkropsua. Sukua emme suinkaan ole, enkä tarkoita myöskään veljeyttä Lusiferissa, vaikka yhteistä vasenta polkua on hänen kansaan tullut käytyä vuosikymmenet. Ei. Koen Kaasu-Vatasen veljekseni sodan jumalan Marsin kautta, ja tämä side on vahvempi mitään muuta.

Yksityiskohtiin en luonnollisestikaan voi mennä, vaikka suojelupoliisia ja ulkoministeriön tiettyjä virkamiehiä tämä seikka tuntuu yhä kiinnostavan, mutta olen toiminut Suomen armeijan lisäksi pääosin Lähi-idässä ja Afrikan mantereella turvallisuusalan konsulttina sekä palkkasotilaana. Koko ikänsä ammattisotilaana toiminut Kaasu-Vatanen on seisonut rinnallani tiukoissakin paikoissa ja olen aina voinut luottaa siihen, että hän on turvannut selustani taistelutanterella, samoin kuin hän on voinut odottaa sitä minulta.

Armeijaa, saati sitten kunnon sotaa käymättömät sivarihomot ja muut kurapaska kintuille valuen pelkäävät tissimaitopojat, jotka sivumennen sanoen pitäisi sotkea moottoritien täytteeksi tai silputa minkin rehuksi turkisteollisuuden käyttötarpeisiin, eivät voi mitenkään ymmärtää kuinka vahva side kahden heteromiehen välille voi sotatantereella muodostua.

Pohtikaamme ensin hetken millaisesta ihmisestä tulee sotilas. Oikeaksi sotilaaksi en laske pelkästään armeijan peruskoulutuksen käyneitä miehiä, vaikka näillä auttavat avut taistelutantereella toimimiseen olisikin. Jonkintasoisia nostomiehiähän nämä paremman puutteessa toki ovat ja kelpaavat kenties maatiesiltoja heinäseipään kanssa vahtimaan, kun ryssä hyökkää. Vaikka ammattisotilaana työskentely vaatiikin rautaista ammattitaitoa, kunnon sotilaaksi valikoidutaan tiettyjen henkisten ominaisuuksien kautta.

Millaisesta ihmisestä siis tulee ammattisotilas? Useinhan sotimista ammatikseen harjoittavaa henkilöä pidetään tunne-elämältään vammautuneena ja älyltään vähäisenä raakalaisena, mutta tämä on sangen kaukana totuudesta. Mainitun kaltaisia yksilöitä olen toki maailman sotatantereilla kohdannut, mutta koska sotataito vaatii terävää älyä, petoeläimen vaistoja, nopeita refleksejä ja kykyä improvisoida ja hahmottaa selkeästi kokonaisuuksien välisiä yhteyksiä sekä suoriutua kovankin paineen alaisena, karsiutuvat tällaiset yksilöt luonnonvalinnan kautta pian.

Myöskään rikollinen, karkea tai pelkurimainen luonteenlaatu ei sovi sotilaalle. Varsinkin ammattisotilaan toimenkuva vaatii lojaaliutta kanssasotilailta, sillä useinkin joudutaan toimimaan määrällisesti ylivoimaista vihollista vastaan ja varmuus siitä, että kanssasotija ei jänistä tai jätä kollegoitaan pulaan mahdollistaa pienenkin yksikön tehokkaan toiminnan. Jos palkkasotilas pakenee tiukan paikan tullen, on tämän kohtalo kiinni saataessa tarjota muurahaisille lämmin ateria ja tästä ei onnensoturien keskuudessa tingitä.

Oman edun tavoittelu on järkevä ja suositeltavakin luonteenpiirre palkkasotilaassa, mutta ei koskaan taistelutoverien kustannuksella! Naiset ja sotasaalis jaetaan, kuten on tehty jo muinaisista heimosodista lähtien, koska tämä on sotaa käyvien urosten luonnollinen ja ikiaikainen oikeus. Jokainen todellinen mies on sotilas, juoppo ja pukki, kuten Mestari Siitoimenkin tiedetään painottaneen. Moni palkkasotilas onkin päättänyt uransa kohtalaisen varakkaana, mikäli ei ole liiaksi väki-viinan nauttimiseen taipuvaisena tullut juoneeksi rintamamiestaloaan.

Lähes poikkeuksetta tuntemani palkkasotilaat ovat olleet pohjimmiltaan oikeita herrasmiehiä, joskin usein melko omintakeisia käytöstavoiltaan. Tämä taas johtuu työnkuvan raaistavasta luonteesta, sillä jatkuva tappaminen ja raiskaaminen vaikuttavat pidemmän päälle väistämättä psyykeeseen. Tämän vastapainona palkkasotilailta tavataan sangen usein mieltä ylentäviä ja varsin sivistäviä harrastuksia, kuten runojen kirjoittaminen, luutun soitto ja posliinin maalaus. Esimerkkinä tästä mielen jaloudesta käyköön kerta, kun lausuin hengen nostatukseksi Johann Wolfgang von Goethen runon Der Erlkönig ennen aamuöistä neekerikylän teurastusta, ei kuivaa silmäkulmaa näkynyt ja jopa Kaasu-Vatanen, jonka mielessä ei ylenmääräistä hengen-toimintaa esiinny, itki kuin emästaan eksynyt vohla.

Jo edesmennyt tanskalainen palkkasotilas ja entinen muukalaislegioonan alikorpraali Neekerinsurma-Mikkelsson, joka myöhemmin muutamaa vuotta ennen kuolemaansa hurahti rastafarismiin ja tuli laajemminkin tunnetuksi kannabishuuruista Jahven ilosanomaa julistavana Irie-Mikkelssonina, omisti yhden laajimmista Meissenin posliiniesineiden kokoelmista mitä länsimaissa tunnetaan ja sangen iki-muistoista olikin viettää rauhaisa teehetki Neekerinsurman ja poikien kanssa rooibosteetä luuposliinikupeista nauttien Rhodesian viidakossa kesken viinahuuruisen murhaamisen. Eli mitään raakalaisia emme ole.

Tästä pääsemmekin kysymykseen miksi ammattisotilaaksi ryhdytään. Tämä jäänee arvoitukseksi pillunpuutteessa kituville pienikaluisille aasi-miehille ja muille ripulikyrpäisille homosexuaaleille iäksi, koska nämä nyhveröt eivät ole koskaan kokeneet oikeaa sotaa tai edes kunnon kapakkatappelua. Taistelu aiheuttaa niin täydellistä mielellistä hekumaa, että siitä tulee väistämättä riippuvaiseksi. Rehdissä nyrkkitappelussakin adrenaliini alkaa virrata melkoisesti, mutta tätä ei voi mitenkään verrata siihen endorfiinihyökyyn, jonka taistelija kokee sotakentällä.

Sexillä, huumeilla tai millään muilla keinoin ei pääse lähellekään sitä kokonaisvaltaista äärimmäistä elossa olemisen tunnetta, kun jokainen hetki voi kirjaimellisesti olla viimeinen. Todellinen peto ihmisessä herää, kun on kyse taistelusta elämästä ja kuolemasta. Toista sijaa ei jaeta, joko tapat tai tulet tapetuksi. Ainoastaan voitto merkitsee. Kun on omin avuin selvinnyt taistelussa, ollut ovelampi ja väkevämpi vihollista, voi kokea puhtaan valloittajasoturin hengenhurmoksen ja tämä tila on Lusiferille sangen otollinen. Sitä vallan ja voiman tunnetta, jonka menestyksekkään taistelun jälkeen kokee, ei voi sanoin kuvata eikä ymmärtää, mikäli sitä ei ole itse kokenut ja juuri tässä on syy siihen miksi sotia on käyty ja tullaan aina käymään.

Vaimoraiska näkyy päässeen köysistä irti ja persposket veristä paskalimaa valuen nyyhkii päästä lääkärin. Koska maasturi on huollossa, en voi käyttää koirahäkkiä ja taatusti en päästä tuhon tilaan itsensä hankkinutta ihmistä Mercedeksen verhoilua sotkemaan, oli tämä sukua tai ei, koska tämä vaikuttaisi selkeästi jälleenmyyntiarvoon. Päädyin kuitenkin antamaan vaimolle talouskukkarosta taksirahaa terveyskeskuskäyntiä varten, koska tuntui sangen kohtuuttomalta antaa Riitta-Liisan polkea Jopolla koko matkaa jäisiä metsäteitä pitkin terveyskeskukseen saakka peräaukko revenneenä, vaikka Kaasu-Vatanen tästä saakin vallan aiheellisen syyn moittia minua siitä, että hemmottelen vaimoani liikaa enkä pidä tätä tarpeellisessa kotikurissa. Minkäs teet, olen kuitenkin pohjimmiltani humanisti ja vaimoonkin, niin rasittava kun tämä välillä osaa olla, olen vuosien varrella jossakin määrin kiintynyt.

Leon Kosmoksen spermapankki

Latasinpa nettiin vaimo-väen iloksi mainoselokuvan tarjoamistani sexuaalipalveluksista. Eli jos on tarvetta saada munaa mekkoon tai jälkikasvua, ellei peräti molempia, niin Leon Kosmos toimittaa. Ja oikein puutteenalaisia varten voin ottaa mukaan vanhan taisteluparini, kansainvälisen seikkailijan ja kelpo viinamäen miehen Kaasu-Vatasen, joka vaikuttaa juuri kotimaahan saapuneena toistaiseksi olohuoneeni sohvalta käsin. Kaasu-Vatasella on pallit titaania, vehje kuin hevosella ja rekyyliä riittää, kuten Lusiferille otolliselta karju-pukilta voi odottaa. Vaimokin voi tämän vahvistaa, sen verran jalat harallaan ja vaivalloisen näköisesti kurahaara tuossa käy, että näky saaneen pahimpaan kutinaan ja vielä kaupanpäällisiä lisiksi.

Kenttäsika Päivi Maria

Lukuisat lukijani ovat lähestyneet minua ja kyselleet emakkosika Päivi Marian kohtalosta. Kuten muistanette, tuo väki-viinalle perso emakko oli eksorkistiduomme matkassa Pohjanmaalla, kun manasimme kelpo B.S. Müllerin kanssa sexuaalidemonia vitunteitse ikä-neidistä.

Päivi Maria jaksaa oikein paksusti, hän majailee kevääseen saakka tutun satanistin, metsäsikojen jalostajan ja vannoutuneen jääspeedwayn harrastajan maanviljelijä X:n (nimi poistettu Seuran lakimiehen vaatimuksesta) luomutilalla.

Kunhan routa tästä hellittää, saapuvat virolaiset rakennusurakoitsijat Villu ja Raivo valamaan omakotitaloni viereen uuden sikalan pohjan Päivi Marian tarpeiksi. Laitan tähän artikkeliin kuvitukseksi Päivi Marian ihailijakuvan, mutta koska työmme eksorkismin ja magian parissa on hyvinkin luottamuksellista, en tietoturvasyistä voi paljastaa hänen koko henkilöllisyyttään.

Mainittakoon vielä tietyille irvileuoille tiedoksi, että vaikka nimesimme kenttäsika Päivi Marian juurikin Päivi Mariaksi, tämä ei liity millään tavalla Kristillisdemokraattien puheenjohtajaan ja kansanedustaja Päivi Maria Räsäseen. Ei. Tällaista panettelua emme tule sietämään ja nuhtelen vakavasti mainittuja rääväsuita pilkanteosta.

Henkilökohtaisesti arvostan Päivi Räsästä tavattomasti ja tässä puhun koko Turun Hengentieteen Seuran puolesta. Päivi on intohimoisena Jeesuksen-Kristuksen seuraajana esimerkillinen hengensoturi, perinteisiä suomalaisia arvoja noudattava kunnon perheenäiti, merkittävä kirjailija, politiikassa ansioitunut vaikuttaja, terävä-älyinen yhteiskunta-analyytikko, vallan esimerkillinen kansalainen ja kertakaikkisen hurmaava ja valloittava persoona.

Käy suorastaan kyrpimään siinä määrin tämä median hyeenalauman ja keskustelupalstoilla nimimerkkien piilosta ilkkuvien peräkammarien tupauunojen Päivi Räsäseen kohdistama nälviminen ja iva-puhe, että on kerta kaikkiaan pakko ottaa kaksin käsin viinaa! Muistakaa! Jokainen Päivi Räsäsen vihollinen on myös minun viholliseni ja minun viholliseni on Lusiferin vihollinen! Olkaa varoitettu!

Tällaisina jumalattomina irstauden ja julkihomouden aikoina tarvitsemme Päivi Räsäsen kaltaisia maltillisia ja konservatiivisia arvovaikuttajia, siispä kehotan lukijoita äänestämään häntä tulevissa eduskunta-vaaleissa ja myös minun ääneni Päivi Räsänen tulee saamaan, varsinkin kun en itse tällä kertaa ole ajatellut ehdokkaaksi asettua, ellei varta vasten tulla pyytämään.

Lusiferin Nimeen!

Leon Kosmos

Minä olen Leon Kosmos

http://www.youtube.com/watch?v=5Y7LWbcwX60

Lusiferin Nimeen

Leon Kosmos

Ohjeistusta vaimo-väen kouluttamiseen

Herkesinpä Kaasu-Vatasen kanssa naukkailemaan tämän tuliaisiksi tuomaa mainiota tsekkiläistä koiruoho-viinaa ja siinä kuppia ottaessamme ryhdyimme keskustelemaan perimmäisistä kysymyksistä, kuten hirvikivääreistä sekä miehen ja naisen välisistä suhteista. Tämän pohdiskelun pohjalta päädyin laatimaan tämän artikkelin ohjeistamaan tulevia avio-miehiä ja perheenisiä vaimon valintaan ja koulutukseen liittyvistä seikoista:

Naisen älynlahjoja on suuresti liioiteltu. Nainen on kuin undulaatti, joka oppii puhuen vastaamaan tiettyihin ärsykkeisiin, nauttii keikistelystä peilin edessä ja ennen kaikkea, kuten kansalliskirjailijamme Aleksis Kivi on todennut; ”naisella ja harakalla on yhtenäinen mieltymys kiilto-aineisiin.” Mitenkään hyödytön nainen ei kuitenkaan ole, vaan soveltuu synnyttämään lapsia, palvelemaan miestään, kotitöihin ja sexiin. Nainen on myös omiaan helpompiin yksinkertaisiin tehtäviin työelämässä, kuten vaihetyöhön tai myymään raviradan totalisaattorikassalla vedonlyöntikuponkeja.

Nainen on mieleltään ikuinen ihmislapsi, ei sillä että tämän kehitys voisi parhaimmillakaan ylittää älykkään koiran tai lehmän henkisiä kykyjä ja siten nainen tarvitsee jatkuvaa opastusta sekä tiukkoja rajoja. Jokainen voi nähdä, millaista turvattomuutta ja sitä kautta epätervettä henkistä sijaistoimintaa voi aiheuttaa liiallisen vastuun ottaminen omasta elämästään, vaikka selkeästi tätä vastuuta ei kyetä kantamaan.

Ostareilla siiderihumalassa nurkkiin kuseksivat, mascaraa kemikalioliikkeistä varastelevat, kevytsavukkeita polttavat ja vittua matkapuhelimeen huutavat pissa-liisat ovat tästä räikein esimerkki. Millainen äiti ja vaimo voi tulla tällaisesta otuksesta? Nainen tarvitsee nuoresta pitäen kuria, ohjausta ja opintoja mielellään sisäoppilaitoksena toimivassa emäntäkoulussa kehittyäkseen hyväksi vaimoksi ja äidiksi.

Lasten perinteinen kasvattaminen kurissa ja nuhteessa fyysillisin keinoin on ikävä kyllä kriminalisoitu ja tämä on suoraa seurausta siitä, kun nainen on päästetty kotilieden ääreltä, makuuhuoneesta ja synnytyslaitokselta osallistumaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Tämä on oiva esimerkki siitä, kuinka naisen vähäisen mielen liiallinen kuormittaminen aiheuttaa suoranaista tuhoa; ensin ei kyetä reagoimaan asiaan mitenkään ja sitten seuraa hysteerinen ylilyönti. Henkistä väkivaltaa voi toki lasten kasvattamiseen soveltaa.

Tasa-arvo on vaarallinen harha. Pidän esimerkiksi hierovaa jalkakylpylaitetta hyödyllisenä ja jopa sangen miellyttävänä, mutta en vertaisenani. Samoin on naisen laita. Elämme kulttuurissa, jossa pienikaluiset impotentit aasi-miehet ovat päästäneet Lusiferille otollisten pukki-miesten mielipahaksi naisen kotilieden ääreltä kansalais-vaikuttamaan. Tämä tilanne on perin luonnoton, onhan nainen luontaisen elinympäristönsä, eli makuuhuoneen, keittiön ja kinkku-bingon ulkopuolella kuin posetiivarin ihmisvaatteisiin puettu apina lantteja kerjäämässä, näky joka aiheuttaa lähinnä myötähäpeää otuksen puolesta.

Perinteisiin arvoihin taipuvaisia naisihmisiä silti löytyy. Tällainen nainen palvelee miestään, synnyttää tälle poikalapsia, hoitaa mukisematta taloustyöt, hyväksyy miehen tälle asettamat rajoitukset, ottaa vastaan ansaitun kurinpalautuksen, puhuu vain kun puhutellaan ja kohtelee miestään johtajanaan ja ylempänään, kuten luonnonjärjestyksen kannalta järkevintä on. Nainen on perimmäiseltä olemukseltaan kuin biologinen kodinkone ja tällaisessa asemassa nainen voi myös tuntea olonsa luontevaksi ilman ylenmääräisiä paineita ja vaatimuksia.

Oma vaimoni on tästä oiva esimerkki, olkoonkin että nain hänet lähinnä rahan vuoksi, mutta löytyy häneltä kieltämättä myös edellä mainittuja ominaisuuksia. Jo luonnon-lajien antaman esimerkin kautta voimme nähdä, kuinka luontevasti naarasolio asettuu roolinsa, kun uros tälle paikkansa osoittaa. Naisella on vähäisten älynlahjojensa vuoksi välillä vaikeuksia hahmottaa omaa sijaansa perheen hierarkiassa, joten tästä seikasta pitää vaimoväkeä yhtenään muistuttaa. Naisen ja koiran kouluttamisessa ei ole juurikaan eroa, on tehtävä selväksi, kuka on lauman johtaja ja tästä perusprinsiipistä ei saa hetkeksikään poiketa!

Tarkastelkaamme asiaa esimerkkien valossa. Vaikka päivällisvieraat tuntevatkin olonsa välillä vaivautuneeksi, meillä syö ensin mies, sitten koirat ja nainen saa mitä kuppiin jää jäljelle. Mikäli naisen päästäisi ruokapöytään ihmisten pariin aterioimaan, voi tämä pian tällä perusteella luulotella sinne kuuluvansa. Aivan kuten koiraa koulutettaessa, myös naisen kouluttamisessa on tärkeää, että mukana säilyy koko ajan johdonmukaisuus ja logiikka, koska jo aiheutuneita virheitä on aina hankalampi korjata kuin seurata alusta alkaen oikeaa koulutus-ohjelmaa.

Sinä nuori mies! Kuule kokeneen Lusiferin pukki-sonnin kokemuksen syvää rintaääntä! Mikäli tuleva morsmaikkusi ei täytä edellä mainittuja vaatimuksia, nussi sitä aikasi ja sitten heivaa helvettiin koko narttu. Ämmiä on maailma täynnä ja uusia syntyy koko ajan lisää. Vaimon valinta on kuin käytetyn auton ostamista, ei pidä langeta ensimmäiseen kotteroon, joka tulee tarjolle, vaan valinta on suoritettava tarkasti harkiten ja ehdokkaita vertaillen. Turhaan tunteiluun ei ole aihetta elämänkumppania valitessa, kuten Mestari Siitoinkin painotti!

Lusiferin Nimeen

Leon Kosmos

Talvi-sydämen Koproliittiset Riitit

Pohjoismaissa on vietetty jo esikalevalaisista ajoista lähtien tammikuun lopun tienoilla talven-navan juhlaa. Tähän juhlapäivään liittyy vähemmän tunnettuja, mutta voimallisia sexuaalimaagisia riittejä. Varhaisimmat merkinnät tästä tavasta löytyvät Upsalan muinaisilla Disæþing-käräjiltä, jossa tätä salamenoa harjoitettiin käräjäkivien ulkopuolella erityisellä tätä toimitusta varten pyhitetyllä alueella.

Vaimoaväkeä ei juhlamenoihin yleensä kelpuutettu, koska katsottiin näiden läsnä-olon olevan suorastaan haitaksi riittien suorittamiselle. Perimätiedon mukaan paikalle sattumoisin osunut naisväki oli tapana ajaa miesvoimin vitsaksilla piesten pois ja kahlita talliin hikisten ponien sekaan.

Riittiin valmistauduttiin noudattamalla otollista ruokavaliota kolmen päivän ajan ja tästä käytettiin nimitystä keittosilla olo. Usein keittosilla ollessa juotiin runsaasti sahtia ja syötiin pääasiassa sexuaalimaagisia voimia vahvistavaa kokolihaa. Keittosilla olo oli usein melkoista ryypiskelyä ja mässäämistä, mikäli talon väellä oli siihen suinkin varaa.

Kolmannen päivän jälkeen oli varsinaisen rituaalin suorittamisen aika. Tällöin useinkin umpihumalainen miesväki riisuutui ja kirmasi alasti yhtenä miehenä lumihankeen. Tämän jälkeen osanottajat muodostivat ympyrän muotoon maagisen piirin, kävivät kyykkysilleen ja ulostivat reilun krapulapaskan takana olevan juhlijan kämmeniin.

Paskajööti levitettiin sitten kauttaaltaan ympäri kehoa, varsinkin raajat kuorrutettiin huolellisesti tasaisella ulostekerroksella. Kun kaikki olivat enemmän tai vähemmän ulosteen peitossa, etsivät osanottajat kukin taholtaan kaistaleen neitseellistä lumihankea, johon heittäydyttiin selälleen. Tämän jälkeen käsiä ja jalkoja heiluttamalla teki juhlaväki niin sanottuja lumienkeleitä, jotka ennen kristinuskon vaikutuksia tunnettiin metsänneitoina tahi keijukaisina.

Kun lumeen oli tällä tavoin tehty joukko kauniin kullanruskeita lumienkeleitä, kylän vanhin ennusti enkeleistä tulevan vuoden metsästys-, karja- ja maanviljelyslykkyä. Tämän päätteeksi ei vaimoväkeäkään enää karsastettu, vaan kukin kynnelle kykenevä mies yhtyi lähimpään kiinni saamaansa naiseen, vieläpä takaapäin ja samaan läpeen, josta taikamenojen suorittamiseen saatu sexuaalimaaginen erite oli lähtöisin.

Kristinuskon leviämisen myötä on tämäkin kansaperinne ikävä kyllä miltei kadonnut, sillä riitin edellyttämä alastomuus ei sopinut pappismiesten maailmankäsitykseen, vaikka muutoin tämänkaltaiset menot eivät kirkon oppeja vastaan olleetkaan. Hyvä lukijani! Käy siis rohkeasti keittosille ja ryhdy elinpiirissäsi elvyttämään perinteisiä suomalais-ugrilaista kansanperinnettä!