Talvi-sydämen Koproliittiset Riitit

Pohjoismaissa on vietetty jo esikalevalaisista ajoista lähtien tammikuun lopun tienoilla talven-navan juhlaa. Tähän juhlapäivään liittyy vähemmän tunnettuja, mutta voimallisia sexuaalimaagisia riittejä. Varhaisimmat merkinnät tästä tavasta löytyvät Upsalan muinaisilla Disæþing-käräjiltä, jossa tätä salamenoa harjoitettiin käräjäkivien ulkopuolella erityisellä tätä toimitusta varten pyhitetyllä alueella.

Vaimoaväkeä ei juhlamenoihin yleensä kelpuutettu, koska katsottiin näiden läsnä-olon olevan suorastaan haitaksi riittien suorittamiselle. Perimätiedon mukaan paikalle sattumoisin osunut naisväki oli tapana ajaa miesvoimin vitsaksilla piesten pois ja kahlita talliin hikisten ponien sekaan.

Riittiin valmistauduttiin noudattamalla otollista ruokavaliota kolmen päivän ajan ja tästä käytettiin nimitystä keittosilla olo. Usein keittosilla ollessa juotiin runsaasti sahtia ja syötiin pääasiassa sexuaalimaagisia voimia vahvistavaa kokolihaa. Keittosilla olo oli usein melkoista ryypiskelyä ja mässäämistä, mikäli talon väellä oli siihen suinkin varaa.

Kolmannen päivän jälkeen oli varsinaisen rituaalin suorittamisen aika. Tällöin useinkin umpihumalainen miesväki riisuutui ja kirmasi alasti yhtenä miehenä lumihankeen. Tämän jälkeen osanottajat muodostivat ympyrän muotoon maagisen piirin, kävivät kyykkysilleen ja ulostivat reilun krapulapaskan takana olevan juhlijan kämmeniin.

Paskajööti levitettiin sitten kauttaaltaan ympäri kehoa, varsinkin raajat kuorrutettiin huolellisesti tasaisella ulostekerroksella. Kun kaikki olivat enemmän tai vähemmän ulosteen peitossa, etsivät osanottajat kukin taholtaan kaistaleen neitseellistä lumihankea, johon heittäydyttiin selälleen. Tämän jälkeen käsiä ja jalkoja heiluttamalla teki juhlaväki niin sanottuja lumienkeleitä, jotka ennen kristinuskon vaikutuksia tunnettiin metsänneitoina tahi keijukaisina.

Kun lumeen oli tällä tavoin tehty joukko kauniin kullanruskeita lumienkeleitä, kylän vanhin ennusti enkeleistä tulevan vuoden metsästys-, karja- ja maanviljelyslykkyä. Tämän päätteeksi ei vaimoväkeäkään enää karsastettu, vaan kukin kynnelle kykenevä mies yhtyi lähimpään kiinni saamaansa naiseen, vieläpä takaapäin ja samaan läpeen, josta taikamenojen suorittamiseen saatu sexuaalimaaginen erite oli lähtöisin.

Kristinuskon leviämisen myötä on tämäkin kansaperinne ikävä kyllä miltei kadonnut, sillä riitin edellyttämä alastomuus ei sopinut pappismiesten maailmankäsitykseen, vaikka muutoin tämänkaltaiset menot eivät kirkon oppeja vastaan olleetkaan. Hyvä lukijani! Käy siis rohkeasti keittosille ja ryhdy elinpiirissäsi elvyttämään perinteisiä suomalais-ugrilaista kansanperinnettä!